Sohvi Kangasluoma: Sitten purjehdimme pohjoiseen - Merkintöjä arktisilta alueilta

Kangasluoman teos kertoo hänen ja hänen miehensä ja välillä muutamien apupurjehtijoiden matkasta Kafiforniasta pohjoisen kautta Atlantin puolelle. Se on kyllä hurja reissu. Matkavalmistelut olivat tietenkin huolelliset alkaen aikataulutuksesta ja siitä, että aluksen piti kestää vaativat olosuhteet, joihin pohjoisessa jouduttaisiin, vaikka kuinka olisi pyrkimyksenä mennä sinne mahdollisimman suotuisaan aikaan vuodesta. 

Kangasluoma kertoo, miten matka ihan  konkreettisesti eteni, millaisia haasteita ja hienoja hetkiä kohdattiin. Sen ohella hän käsittelee ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia arktisella alueella. Jos on seurannut kohtalaisen aktivisesti kirjoittelua ja keskustelua tästä aiheesta, kovin paljon uutta ei tullut vastaan. Kirja on silti tosi kiinnostava. Koska itse olen turvallisuushakuinen, kotipiirissä viihtyvä ihminen, en voi kuin hämmästellä tällaiseen reissuun lähtijöiden rohkeutta, viitseliäisyyttä ja sitkeyttä. Nostan hattua myös sille, että hermot pitävät, vaikka joutuu oleskelemaan ahtaissa tiloissa päivästä päivään. Talvehtiminen jossain Kanadan (?) rannikolla mahdollisti toki poistumisen veneestä ja liikkumisen ulkona, mutta sisätila tietenkin säilyi samana.

Liisa Keltikangas-Järvinen: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin

Teoksen nimi kertoo, mikä siinä olennaista. Olemme ruvenneet korostamaan yksilöä, hänen ominaisuuksiaan, niiden huomioimista  ja ympäristön sopeuttamista kunkin erityisyyteen,  hänen toiveisiinsa, vaatimuksiinsa ja oikeuksiinsa. Ihmisistä on tullut omaan napaansa tuijottavia minä minä -ihmisiä, jotka muokkaavat persoonallisuuttaan ja ulkonäköään tullakseen "parhaaksi versioksi itsestään". Ja väsyvät. Yhteisöllisyys, josta toki paljon puhutaan, jää syrjään. Toisia ihmisiä arvioidaan perusteella, onko heistä hyötyä vai ei. Pitää verkostoitua!

Keltikangas-Järvisen näkemykset saavat kyllä huomiota. Häntä haastatellaan ja hän esiintyy podcasteissa. Silti tuntuu, että arvostuksesta huolimatta hänenkin puheenvuoronsa ovat tuuleen huutamista. Mikään ei muutu. Tai sitten asenteiden ja käyttäytymisen muutos on niin hidasta, että sitä on vaikea havaita. Myös toinen emerita, Lea Pulkkinen, on yrittänyt heiluttaa tutkimustiedon ja järjen lippua, ja muutama muukin. Ehkä varsinkin nuorten pahoinvointi herättää meidät lopulta miettimään, millaista viestiä ja esimerkkiä me aikuiset ja kasvattajat välitämme lapsille ja nuorille, ja oikaisemaan vinoon menneen kehityksen.

Muistutan vielä uudestaan, että luin Keltikangas-Järvisen kirjan heti sen ilmestyttyä.  Luen tietenkin  kirjoja jatkuvasti, eikä  niiden sisältö  pysy ikään kuin omassa muistilokerossaan vaan muisti voi yhdistellä aineksia useammasta teoksesta. Toivon hartaasti, että en vääristele Keltikangas-Järvisen teoksen ydinsisältöä. Kannustan jokaista lukemaan itse tämän tärkeän  teoksen!